Miten uusi liike opitaan? Osa 1: turvallisuus
Tässä kaksiosaisessa blogitekstissä käymme läpi, kuinka suosittelemme uusia liikkeitä opeteltavan. Seuraamme samalla Vekan oppimismatkaa ylävoltin parissa (ks. video alla) ja kuulemme Vekan ajatuksia oppimisesta.
Kirjoittanut Jari Mönkkönen & Veka Julia
Ensimmäinen avain uuden liikkeen oppimiseen on turvallisuus. Käy järkeen, mutta unohtuu helposti. Uskoisitko? Veka, mitä mieltä olet tästä?
Olen samaa mieltä ja uskon, että unohtuu helposti. 10-vuoden ohjausurani aikana olen valitettavasti nähnyt kaikenlaista. Pahinta on se, että uusia liikkeitä lähdetään vaan kokeilemaan - joskus käy hyvin, joskus ei. Olen nähnyt kun käsi katkeaa tai tullaan niskoilleen alas..
Aina uudet liikkeet eivät tietenkään ole niin vaarallisia, riippuu liikkeen vaikeustasosta ja liikeradasta. Pitkällä tähtäimellä kannattaa kuitenkin opetella ymmärtämään tekniikka ensin, sillä aivot ja lihakset oppivat nopeasti väärän tekniikan..
Aivan. Alusta asti oikein opeteltu tekniikka on todella tärkeää, sillä se luo pohjaa myöhemmin opeteltaville vaikeammille liikkeille. Hankaluuksia on edessä, jos
tekniikkapuolella on puutteita. Pahimmassa tapauksessa voi tulla rasitusvammoja, jotka
vaativat lääkärin hoitoa. Tällöin arvokasta treeniaikaa menee hukkaan ja voi joutua pitkälle
kuntoutuslomalle.
Tästä itselläni on monia kokemuksia telinevoimistelu-urani ajoilta. Isompia, leikkausta vaativia operaatioita tuli kohdalleni 23 kilpailuvuoden aikana kahdeksan kertaa. Monet loukkaantumiset johtuivat virheellisten tekniikoiden aiheuttamista rasitusvammoista, liian kovasta treenaamista, väsyneenä treenaamisesta,
riittämättömästä palautumisesta sekä osa tietenkin huonosta tuurista.
Minkälaisia kokemuksia sulla on Veka?
Joo, itsellänikin on takana pitkä kilpaurheilupolku ja rasitusvammoja tuli nimenomaan huonojen tekniikoiden takia sekä väsyneenä treenaamisesta. En tietenkään oivaltanut tätä silloin. Pahinta oli se, että olin suhteellisen ahkera ja innokas treenaaja, jolloin toistoja huonolla tekniikalla tuli aivan liikaa. Olis pitänyt keksiä, miten tekniikka opitaan ensin kevyempien harjoitteiden kautta.
Uhkarohkeudesta en mielestäni ole kuitenkaan koskaan kärsinyt. Monet luulee, että teen mitä vaan eikä mikään pelota, mutta todellisuus on toinen! Olen yllättävän varovainen. Ne liikkeet mitä osaan, pitää takanaan jäätävän määrän toistoja. Muutaman kerran muistan yrittäneeni olla "rohkea" ja testata miten käy - käy yleensä huonosti XD
Joo, liikkeet näyttää hämäävän kevyeltä sitten kun ne on harjoiteltu loppuun asti. Tarvitaankin todella paljon toistoja ja kärsivällisyyttä, kiirettä ei kannata pitää.
Joskus on myös hyvä jatkaa liikkeiden hiomista myös "ei niin täydellisellä" tekniikalla. Vaatii tietenkin valmentajalta ammattitaitoa ymmärtää, milloin tällainen ahertaminen on hyödyllistä. Tämä on tärkeää, jotta liikeradat jäisivät lihasmuistiin ja lopullista tekniikkaa päästään sitten hiomaan kuntoon.
Miten sun ylävoltin harjoitteluprosessi on edennyt?
Hyvä pointti. Lapsena oli helppoa, kun melkein kaiken pystyi ensin tehdä avustetusti. Siinä pääsi tunnustelemaan rauhassa uutta liikerataa. Näin isompana ei vaan enää olekaan sellaista valmentajaa, joka nostelee kaikessa..
Ensimmäiset ylävoltit tein silti Benkun avulla. Onneksi se jaksaa nostella mua vielä aikuisenakin :D Olen myös nähnyt satoja kertoja, kun Benkku tekee ylävolttia, se on auttanut tosi paljon tekniikan omaksumisessa, vaikka tekeminen onkin ihan eri asia kuin katsominen. Jotain merkittävää oppimista aivoissa silti tapahtuu ihan vain katsomallakin.
Tällä hetkellä treenaan ylävolttia ilman fyysistä apua. Ekat toistot ja ekat treenit oli tosi jännittäviä ja tekniikka aika huono, vaikka tiesinkin, miten sen kuuluisi mennä ja patjoja oli joka puolella! Toistojen myötä jännitys on kuitenkin poistunut ja pystyn tuntemaan jo liikkeen kulkua. Siitä oon tällä hetkellä tosi iloinen!
Kyllä vaan, uusien liikkeiden opettelu vaatii aikaa ja luottamuksen rakentumista tekemiseen. Tässä harjoitteluvaiheessa, kun yritetään päästä liikkeeseen "sisään", liian monet ja spesifit neuvot voivat myös hämmentää ajatuksia ja liike voi mennä "sekaisin". Tästä ei kannata kuitenkaan pelästyä, ja jos punainen lanka katoaa totaalisesti, niin sitten palataan rauhassa askel taaksepäin. Hyvän valmentajan merkitys on tässäkin korvaamaton.
Meillä on molemmilla kokemusta kilpatelinevoimistelusta, jossa
valmentajan rooli oli valtava. Mielestäni se on valtava myös
Calisthenicsissa. Mitä mieltä sä olet?
Joo, olen myös tottunut siihen, että tavoitteellisessa harjoittelussa valmentajalla on suuri merkitys. Calisthenics piireihin saapuessani havaitsin, että näin ei kuitenkaan aina ole - monet harjoittelevat yksin tai kavereiden kanssa. Tuntui, että valmentajan olemassa oloa jopa vähän kummaksuttiin ja jotenkin haluttiin olla itse oppineita.. sitä on vieläkin hankala ymmärtää. Onko kuitenkaan itse oppinut jos katsoo useita videoita Youtubesta tai kyselee kokeneemmilta vinkkejä.. niin mene ja tiedä.. mun mielestä on turhaa keksiä pyörää uudelleen!
Calisthenicsissa ei myöskään ole paljoa valmentajia, ainakaan Suomessa. Laji on sen verran uusi. Ulkomaan kisoissa näin, että yhdellä maalla oli oma valmentaja mukana.
Voimistelusta löytyy paljon samoja liikeratoja ja mun mielestä niiden hyödyntäminen on kannattavaa turvallisten ja taloudellisten tekniikoiden oppimiseksi. Ei kannata tehdä jotain huonolla tekniikalla itse oppien ja kerätä kaikenlaisia vammoja ja turhia loukkaantumisia sitten..
Calisthenicsin kaltaisessa taitoa vaativassa lajissa treenien säännöllisyys ja monipuolisuus on myös tärkeää. Eri liikkeiden harjoittelu tuo monipuolisuutta treeneihin ja satojen toistojen myötä elimistö tottuu lajiharjoitteluun. Jänteet, nivelet, lihakset vahvistuvat, liikkeistä tulee taloudellisempia, tekniikka kehittyy, itseluottamus kasvaa. Joskus uusien liikkeiden oppiminen vaatii vähän enemmän ponnistelua, mutta uurastus on kyllä sen arvoista. Se tunne, kun oppii jotain uutta, on mahtavaa ja koukuttavaa.
Kuinka kauan olet nyt harjoitellut ylävolttia Veka ja mistä tiesit että olet valmis aloittamaan sen treenaamisen?
Ylävoltin harjoittelun aloitin 1,5 vuotta sitten, kun perus nojapuuheilunnan taso riitti siihen teidän mielestänne (Sinun Jarin ja Benkun). Takaperin osasinkin jo aimmin, joten sitä ei tarvinnut harjoitella erikseen.
Väliin tuli kuitekin vuoden tauko ylävoltin harjoittelusta kilpailukaudesta, terveydellisistä haasteista sekä treenipaikkapuutoksen johtuesta. Treenasin tauolla muita liikkeitä mahdollisuuksien mukaan, esimerkiksi käsilläseisontaa ja liikkuvuutta tein paljon. Olen ihan ihmeissäni, että olen kehittynyt silti näin paljon. Vähänkin voi riittää, kunhan tekee ajatuksella ja oikealla tekniikalla!
Nyt kesän alussa päätin ottaa ylävoltin erityiseen työstöön ja sanoin tekeväni sitä joka päivä...Onneksi en kuitenkaan tehnyt! Huomasin aika nopeasti, luultavasti jo seuraavana päivänä, etten pysty tekemään uutta vaativaa liikettä niin usein. Määrällisesti jaksan kyllä tehdä toistoja yhdessä treenissä jopa 30, mutta sen jälkeen sujuu paremmin, jos palaan liikkeen pariin vasta viikon päästä uudelleen. On hurjan tärkeää, että olotila on virkeä ja "napakka", kun tekee jotakin, missä voi myös oikeasti sattua.
Tässä tuli jo monia hyviä pointteja! Tiivistetysti voitaisiin todeta, että:
Varmista ensin, että ymmärrät, miten uuden liikkeen tekniikka menee.
Jos mahdollista (kuten yleensä on) harjoittele liikettä osissa.
Rakenna turvalliset harjoitteluolosuhteet uusien liikkeiden kokeilemiselle: esim. patjat/pehmusteet, fyysinen tuki, valmentajan läsnäolo jne.
Hyödynnä osaavan valmentajan apua ja kokemusta oppimisprosessissa ja tekniikan hiomisessa.
Löydä itsellesi sopiva säännöllinen treenirytmi.
Pyri harjoittelemaan vain pirteänä - erityisesti uusia haastavia liikkeitä!
Jatkamme keskustelua toisessa osassa! Mikäli haluat jakaa omat parhaimmat oppimiskokemuksesi, tee se Instagramissa tai Facebookissa (esim. tätä blogikirjoitusta koskevan videon kommenteissa). Kuulemme mielellämme!